maanantai 30. marraskuuta 2015

Ruokavalio matkan aikana..

Yllättäen me teemme erillisen ruokapostauksen, koska mehän rakastetaan ruokaa. Ja meillä on ikävä Suomen ruokaa. Ja me ei tykätä mahakivuista, joita täällä on ollut aivan liikaa.. 
Meillä on täällä kaksi lempi ravintolaa, Plot99 ja Café Frikadellen. Ollaan käyty molemmissa yhtä paljon. 
Täytyy kai mainita, ettei täällä ole kyllä tullut syötyä kovin terveellisesti. Hotellin ruoka on paikallista ja kallista, eikä ole ollut mahdollisuutta paljon itse kokkailla. Tuoreita kasviksia ja vihanneksia ei kauheasti ole voinut syödä, sillä niistä tulee helposti vatsavaivoja. Keitetyistäkin kasviksista maha tuli kipeäksi. Hedelmät on kyllä olleet suosiossa, erityisesti banaani ja ananas. Täällä ne maistuvat paljon paremmilta kuin Suomessa. 


Tässä yhden päivän jälkiruoka. Lättyä, joka sisällä banaania ja nutellaa. Ihan parasta.

Minibanaaneja. Ja baaniahan me ollan syöty lähes joka päivä. Ja ananasta. NAM!


Tässä kuvassa on bataatti perunoita ja guacamole. Guacamole on täällä tosi hyvää ja sitä kannattaa siis maistaa täällä. 

Tässä kuvassa paras ateria mitä on syöty täällä. Meillä oli pihvi päivä aina kerran viikossa, koska tätä sai vain keskiviikkoisin. 

Kampalassa syötiin tällaista pizzaa. Se oli ihan ok, mutta uudestaan emme söisi.
Tässä kuvassa meksikolaista ruokaa ugandalaisittain. Tykättiin.

Ekalla viikolla päästiin maistamaan tällaista hedelmää. Se kasvaa vihreänä puussa, mutta kun  se kuoritaan sisältä löytyy näitä. Maistuu banaanikarkeilta mutta haisee aika mielenkiintoiselta.. Ei tykätty tästä. 

Tällainen lounas syötiin ekalla viikolla joka päivä. Riisivä, matokea, lihaa sekä maissimössöä. Söimme kyllä joka kerta ja ruoka on syötävää, mutta aika mautonta. 


Tätä onkin sitten tullut syötyä kyllästymiseen asti. Vaikka tämä ateria onkin täällä todella hyvä ja halpa ostos.

Viikko 5.

Moi! Viimeinen kokonainen viikko on mennyt nopeasti. Olimme melkein koko viikon orpokodilla, mikä oli meidän oma toiveemme. Perjantaina olimme taas päiväkodilla.
Tiistaina harmitti ettei päästykkään orpokodille, sillä Idalla oli maha kipeänä ja sekaisin. Orpokodilla yritimme ottaa paljon kuvia muistoksi lapsista ja kun torstai koitti olimme todella haikealla mielellä. Lähdön hetkellä tuntui, ettei olisi halunnut soittaa kyytiä hakemaan ja jokainen lapsi piti erikseen hyvästellä. Rehellisyyden nimissä täten ilmoitamme että orpokoti on ainoa paikka, jota meidän jää ikävä.
Nyt tulee taas liuta niitä kuvia.. Mut lupaan, että ne on ainakin lasten osalta maailman söpöimpiä!





















Käytiin viikolla myös kävelyllä uudessa paikassa vuoren rinteellä. Ystävämme täältä vei meidät sinne. Perille päästyämme odotti pettymys, sillä ihanat metsät ja purot siltä paikalta olivat kadonneet. Puut oli hakattu pois eikä vettäkään näkynyt missään.. Surku.







 Perjantaina menimme päiväkodille siinä toivossa, että saisimme päiväkodinopettajalta arvioinnin. Odotimme, että hän jotenkin seuraisi meidän suunniteltua toimintaamme ja antaisi palautetta. Hän otti meidän arviointilomakkeemme, mutta tämän jälkeen häntä ei paljon näkynyt. Olimme taas keskenämme lasten kanssa. Lapsia oli tänään erityisen paljon, koska koululaisilla oli lomaviikko. Ja perjantai on aina hiv- klinikan lastenpäivä.
Päivän päätteeksi oli päiväkodiopettaja kyllä täyttänyt arviointilomakkeemme, mutta emme ymmärrä miten hän osannut meitä arvioida, kun ei ole ollut paikalla seuraamassa toimintaamme. Eikä puhettakaan, että olisimme saaneet lappuihimme nimikirjoitukset. Lapset olivat kuitenkin taas ihania ja päiväkodin lapset ovat aina kilttejä. Tällä kertaa opetimme heille mm. peili- leikin. He pitivät siitä kovasti. Veimme myös saippuakuplia mukanamme ja puhaltelimme niitä.




No okei, jos IHAN rehellisiä ollaan, meidän tulee ikävä myös boda- kuskiamme Nabothia. Hän vei meidät aina uskollisesti orpokodille ja tuli hakemaankin. Annoimme Nabothille muutaman heijastimen jäähyväislahjaksi viimeisellä matkallamme. Haha. 

maanantai 23. marraskuuta 2015

Viikko 4.


Maanantaina myrkysi, sähköt oli poissa ja huoneen valaisi jossain välissä salamat. Ei lähdetty töihin, koska ei vaan pystynyt. 
Tiistaina kuitenkin olimme taas synnärillä. Nähtiin yksi synnytys ja saatin kaveri siellä olleesta paikallisesta opiskelijasta. Päästiin opiskelijan mukana käymään leikkausosastolla. Vietiin sinne äiti leikkaukseen ja tuotiin leikkauksesta toipuva äiti äitiysosastolle. Äiti makasi aika tiedottomassa tilassa (varmasti nukutusaineiden alainen), siirtäessämme häntä sängylle. Hänellä oli mukana jonkinlainen vilttimytty, jonne opiskelijapoika kurkkasi ja säikähti, Hän kertoi siellä olevan leikkauksessa menehtynyt vauva. 
Täällä vauvoja kuolee aika paljon synnytyksessä. Esimerkiksi synnytyssalissa on hylly, jonne vilttimyttyjä viedään päivän aikana. Tämän tajusimme vasta tiistaina. Kokemukset ovat olleen aika rajuja, mutta ollaan käsitelty niitä yhdessä. Omalla tavallamme. 

Keskiviikkona suuntasimme taas orpokodille. Huomasimme melko pian siellä ollessamme työntekijöiden stressaantuneisuuden ja pian siihen selvisikin syy.. Orpokodille saapui sosiaalityöntekijä, joka seurasi päivän aikana toimintaa. Saimme olla mukana monessa toiminnassa ja päivä oli todella mallikas. 
Seuraavana päivänä kaikki olikin sitten myöhässä, sillä yksi työntekijöistä oli kipeä. Jäimme ylitöihin auttelemaan tämän takia.




 Keskosella on aina nälkä.. <3 

 Ulkomaailmaan tutustumista..

 Aamumaidolla.. Tässä odotetaan jotain pientä purtavaa, joka on yleensä banaania tai kananmunaa.


Perjantaina oltiin taas päiväkodilla. Saapuessamme paikalla lapsia oli todella paljon mutta aikuisia ei yhtäkään. Emme löytäneet ketään vastaavaa, joten pidimme lapsista huolta kahdestaan. Veimme mennessämme lapsille heijastimia, niitä oli yhdeksän ja onneksi oli lapsiakin.. Lapset olivat heijastimista todella onnellisia ja he leikkivät niillä koko päivän. Leikimme lasten kanssa paljon ulkona ja lauloimme heille esim. Jaakko kultaa ja he lauloivat meille samalla sävelellä jotakin omaa lauluaan. 
Ennen lähtöämme päiväkodinopettaja saapui ja luovutimme viran hänelle lähtiessämme. 



Heijastimien lisäksi, Idan aurinkolasit oli kova sana. 

Lauantaina sitten reissattiin Kampalaan. Meidän oppaana toimi Vianey, mahtava tyyppi. 
Kampalaan lähdettiin bussilla masakasta. Täällä bussiaikatauluja ei ole, vaan bussi lähtee matkaan sitten kun se on täynnä. Me odottelimme bussin täyttymistä melkein kahden tunnin verran. Kun vihdoin pääsimme matkaan, kesti ajomatka noin kolme tuntia. 
Kampalaan saapuessamme ympäröi meitä paljon ihmisiä jo ennen kuin ehdimme bussista ulos. Se oli aika pelottavaa. Vianey johdatti meitä katuja pitkin ja oli todella vaikea pysyä perässä, kun mentiin aika kovaa vauhtia. Kun vihdoin olimme väljemmillä vesillä, hidastimme tahtia. Olimme siis kaupunginosassa, jossa olimme turvassa. Täältä menimme kujalle, joka oli täynnä pieniä tavarapuoteja, joista ostimme paljon tuliaisia. 
Kun olimme valmiit otimme bodabodat ja matkasimme ostoskeskukselle. Bodalla liikkuminen Masakassa on jo tuttua kauraa meille, mutta se oli ihan erilaista Kampalassa. Kampalassa ajetaan todella kovaa sekä pujotellaan autojen välistä ruuhkassa. Kampala on suurkaupunki (pinta-alaltaan pienempi kaupunki, kuin Helsinki), joten voitte kuvitella ruuhkat siellä. Asukkaita siellä on noin kaksi miljoonaa. 
Ostoskeskuksessa aika meni nopeasti ja sieltä palasimme bodilla bussiasemalle, jossa meidän oli määrä tavata David. 
Matkalla huomasimme pian ettemme nähneet Vaasan tyttöjä tai opastamme Vianeytä missään. Boda kuski ajoi jollekkin kujalle, jonka päässä ympärillemme säntäsi lauma miehiä. He yrittivät kiskoa meitä eri suuntiin sekä estää bodan kulun. Emme tienneet missä olemme emmekä nähneet ketään tuttua. Miehet ympäröivät meitä ja kyselivät mihin olemme menossa ja että pelottaako meitä. Varmasti huomasivat kauhusta kangistuneet ilmeemme.. Siinä sitten yritimme järkeillä ja soitimme paikallisella puhelimellamme Davidille. Puhelusta ei mennyt edes minuuttia kun David yhtäkkiä ilmestyi eteemme ja hyppäsimme hänen kaulaan. Samalla hetkellä miehet olivat kaikkoontuneet ympäriltämme. Koimme olevamme taas turvassa ja olimme todella helpottuneita. Hetken päästä Vaasan tytöt ja oppaamme saapuivat paikalle myös. Tästä jatkoimme matkaa bussille ja lähdimme kotiin. Hotellilla olimme myöhään illalla. 








sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Viikko 3.


Viikko alkoi synnytysosastolla. Mennessämme töihin alkuviikosta sysättiin meidät heti alkutekijöiksi katsomaan synnytystä. Osastonhoitajan mielestä kaksi päivää viikossa eivät riitä siihen, että osaisimme olla hyödyksi osastoilla. Koska tavoille oppimisessa menee Suomessakin TO- paikassa ainakin viikko. 
Olimme jännittyneitä osastonhoitajan jättäessä meidät kätilön hoiviin, joka ehdotti meille heti tosi toimia. Hän sanoi, että saamme seurata päivän ensimmäisen synnytyksen, jonka hän hoitaa ja sen jälkeen olisi meidän vuoro selvitä synnytyksestä itsenäisesti. Selitimme kätilölle kuitenkin, että tämä ei tulisi onnistumaan sillä koulutuksemme ei ole riittävä. Kerroimme myös näkevämme synnytyksen ensimmäistä kertaa, Kätilöä tämä huvitti, mutta hän ymmärsi. 
Päivän aikana näimme kolme synnytystä. Ensimmäinen meni hyvin ja olimme todella tohkeissamme. Kokemus oli uskomaton. Seuraavissa kahdessa synnytyksessä tulikin jo komplikaatioita. 
Täällä synnytetään myös jalat edellä, tällöin ongelmia tulee käsien ja solisluiden kanssa sillä ne murtuvat helposti. Synnytyksiä tapahtui kahdessa eri huoneessa. Tilat olivat todella ahtaat, eikä yksityisyydestä välitetty. Naisia makoili lattiallakin supistusten kourissa, sillä sänkyjä vain ei ollut riittävästi. Kokemus oli rankka, mutta opettavainen. 

Jo sunnuntaina alkaneen huonon olon takia oli tiistai pakko levätä hotellilla. Maanantain sinnittelimme töissä, mutta annoimme periksi. 

Kun keskiviikko koitti, oli huono olo kutakuinkin tiessään. Olimme tästä suunnattoman iloisia, sillä babyhomelle meno on meille aina viikon kohokohta. Päivät siellä menevät aina nopeasti ja iloisissa merkeissä. Joka päivä kuitenkin vaatteet pesuun ja itsekin pesuun saman tien sieltä tullessa. Siellä missä on liki 30 lasta, ei voi säästyä kuolalta, räältä ja pissalta.. Silti emme vaihtaisi paikkaa mihinkään, haluaisimme viettää siellä jokaisen työpäivän. 













Torstai iltana ystävämme David tuli katsomaan vointiamme ja hän lähti käyttämään meitä marketissa hakemassa vettä ja samalla saimme nähdä kuinka täällä pyydystetään heinäsirkkoja. Täällä heinäsirkat ovat suurinta herkkua ja ne ovat hyvin kallista syötävää. 

Kokemusta heinäsirkoista meillä todellakin oli sen verran, että sellainen seikkaili yhtenä iltana huoneessamme. Se oli niin iso, että valot sammutettuamme alkoi siipien rätinä kuulua. Hetkessä Ida oli Marikin luona hänen verkon allaan. Viesti lähti Vaasan tyttärille viereiseen huoneeseen. Nyt tarvittiin apua! Tytöt tulivat hätiin hyttysmyrkky kourassa. Kaikkien yllätykseksi Tiian ruiskuttaessa myrkkyä sirkkaan, se lähti lentoon. Huutomme kuului varmasti koko Masakassa. Huudettuamme tovin ja naurettuamme paniikissa kuin hyeenat, kuului ovella koputus. Ovesta tuli sisään respan tyttö mukanaan mies, joka vaikutti huvittuneelta. Mies pyydysti heinäsirkan käteensä sitä tappamatta ja vaikutti hyvin tyytyväiseltä. Tästä sessiosta saimme kuulla vielä aamullakin.. Joten voitte vaan kuvitella minkälainen kokemus oli meille olla heinäsirkkojen pyydystys alueella, jossa niitä lentelee tuhansia... 



Perjantai jännitti, kun olimme kuulleet nyt tapaavamme päiväkodinopettajan. Hän istutti meidät heti alas ja alkoi kysellä tavoitteitamme sekä papereita tähän liittyen. Yritimme kuitenkin selittää ettei meillä ole niitä nyt, mutta tuomme kyllä ensikerralla jos hän haluaa. Sovimme myös että ensi perjantaina opetamme lapsille suomalaisia leikkejä sekä opettajan omasta pyynnöstä hänelle vähän suomea. 
Päivän aikana piirsimme, pelailimme sekä leikimme lasten kanssa. Oman kokemuksemme mukaan ainakin, voitimme opettajan luottamuksen. 

Perjantaina töiden jälkeen, suuntasimme illalla tuttuun Cafe Frikadelleen barbeque- juhliin. Siellä tapasimme mielenkiintoisia ihmisiä. Puhuimme pitkän tovin vanhan herrasmiehen kanssa, sekä hänen tyttären ja adoptiotyttären kanssa. Juhlissa oli taas todella hyvää ruokaa sekä ihana tunnelma. 

Lauantai oli todella kuuma päivä. Pääsimme vihdoin uima-altaalle läheiselle tanskalaisten pitämälle hotellille. Uima-altaalle pääsy oli viikonlopun kohokohta, joten sunnutaina reissu otettiin uusiksi.